Iloa ja intoa, samanhenkisiä kavereita ja onnistumisen kokemuksia. Sellaista on taideharrastus.
Jyväskylän kansalaisopistossa lapset ja nuoret voivat opiskella arkkitehtuuria, sanataidetta, musiikkia, teatteritaidetta ja kuvataidetta. Ryhmät kokoontuvat kerran viikossa ja ensikertalaiset ovat tervetulleita mukaan. Tutustumiskerta taiteen perusopetukseen on maksuton.
Sanataide vie tarinoiden maailmoihin
Matka luovuuteen aukeaa sanataidetunneilla. Sanataiteessa lukemisen ja kirjoittamisen riemusta kasvaa ikiomia ja ryhmän yhteisiä tekstejä. Kaikki sanataideryhmät https://uusi.opistopalvelut.fi/jyvaskyla/fi/?q=subject%3A3%2F28&page=1
Sananlumoojat 7–8-v.
Tarinatiikerit 9–10-v.
Tekstitaikurit 11–12-v.
Kuvataide kuljettaa visuaaliseen maailmaan, musiikin harrastaminen lisää hyvinvointia ja keskittymiskykyä
Kuvataiteessa tutustutaan laajasti erilaisiin tekniikoihin ja syvennytään kuvalliseen ilmaisuun. Opintoihin kuuluu esimerkiksi maalausta, keramiikkaa ja valokuvausta. Musiikin yksilöopetukseen tervetulleita ovat niin vasta-alkajat kuin aiemmin soittoa harrastaneet. Vapaita paikkoja on esimerkiksi seuraavissa ryhmissä:
Tietoa taidelajeista ja taiteen perusopetuksesta kaupungin verkkosivuilla: https://www.jyvaskyla.fi/kansalaisopisto/opintoja-eri-ikaisille/lapset-ja-nuoret
Julkisesti, opettajille, opiskelijoille, henkilökunnalle ja huoltajille