Logga in
Keski-Suomen hyvinvointialueen Jyväskylän perhekeskus järjestää yhteistyössä eri toimijoiden kanssa matalan kynnyksen maksuttomia palveluita. Palveluita tarjotaan Kuokkalan perhekeskuksella, Polttolinja 9. Osa palveluista saatavilla myös etäpalveluina.
OSOITTEENMUUTOS
Jos oppilaan osoite muuttuu, on siitä ilmoitettava luokanopettajalle ja koulun kansliaan. Oppilaan vaihtaessa koulua, on huoltajan oltava yhteydessä tulevan ja nykyisen koulun rehtoriin. Oppikirjat ja linja-autolippu on palautettava. Jos muutto on kaupungin sisällä, voi oppilas halutessaan toisinaan jatkaa vanhassa koulussaan. Rehtori päättää asiasta tapauskohtaisesti sivistyslautakunnan ohjeiden rajoissa. Jos oppilas opiskelee muussa kuin lähikoulussaan, huoltajat vastaavat koulumatkakustannuksista. Oppilaan muuttaessa toiseen kuntaan, koulu hoitaa oppilaspaperit uuteen kuntaan. Oppilaalle annetaan erotodistus, jos muutto tapahtuu toiseen kuntaan kesken lukuvuoden.
Oppilaan koulunkäynnistä vapauttaminen
Wilman etusivulta kohdasta Linkit, löytyy kuvallinen ohje Oppilaan koulunkäynnistä vapauttaminen-lomakkeen täyttämiseen.
Perusopetuksen palveluohjaus, p. 014 569 0180
Palveluohjaus- ja kehittämisyksiköstä yleistä tietoa lapsen koulunkäyntiin liittyvissä asioissa
Vad är Wilma?
Wilma är läroanstaltens www-anslutning. Denna Wilma-licens ägs av Jyväskylän kaupungin opetustoimi.
I Wilma kan studerande göra kursval, uppfölja sina prestationer, läsa notiser och kommunicera med lärare.
I Wilma kan lärare markera vitsord och frånvaro, uppdatera personuppgifter och kommunicera med studerande och vårdnadshavare.
Via Wilma kan vårdnadshavare följa upp och reda ut studerandens frånvaron, kommunicera med lärare och läsa skolans notiser.
Wilma används också av läroanstaltens personal, ledning och arbetsplatshandledare.
Logga in i Wilma genom att skriva in ditt användarnamn och ditt lösenord i fälten till höger. Klicka sedan på Logga in.
Har du glömt ditt lösenord?
Ifall läroanstalten känner till din e-postadress kan du återställa lösenordet själv. Kontakta läroanstalten i andra problemsituationer.
Wilma 2.34.52.1 © 2000-2024 Visma Lisenssit
Visma och Visma-logotypen är registrerade varumärken som tillhör Visma AS. Wilma och Wilma-logotypen är registrerade varumärken som tillhör Visma Aquila Ab. Alla andra varumärken tillhör respektive ägare.